top of page

Väsynyt ja uupunut? Etkö jaksa kiivetä rappusia ja nukut huonosti? Kyseessä voi olla raudanpuute.



Raudanpuutos on yleensä seurausta lisääntyneestä raudan (veran) menetyksestä ja/ tai siitä, että raudan saanti ravinnosta ei riitä elimistön tarpeisiin. Raudanpuutoksen oireet voivat olla hyvin monimuotoisia. Diagnoosin viivästyminen voi johtaa potilaan huomattavaan elämänlaadun heikentymiseen ja kyvyttömyyteen suoriutua arkipäivän vaatimuksista, työstä suoriutumisesta puhumattakaan. Raudanpuutoksen kehittyessä rauta häviää ensin rautavarastoista ja vasta tämän jälkeen hemoglobiiniarvo pienenee. Aina raudan väheneminen ei kuitenkaan vaikuta hemoglobiiniarvoon lainkaan. Henkilön hemoglobiini saattaa olla normaali, mutta henkilöllä voi silti olla oireita rautavarastojen tyhjentyessä ja oireiden voimakkuus riippuu raudanpuutoksen vaikeusasteesta.


Monet raudanpuutteen oireista kuitenkin alkavat jo rautavarastojen ehtyessä, ilman että anemiaa on todettavissa, sillä raudalla on paljon muitakin tehtäviä elimistössä.

Rauta on siis tuiki tärkeä ravintoaine keholle. Normaalia alhaisempi ferritiinitaso johtuu siitä, että elimistössä ei ole riittävästi rautaa.


Raudanpuute vaivaa etenkin naisia

Raudanpuutteen riskiryhmiä on useita. Raudanpuutetta esiintyy etenkin seuraavissa ryhmissä:

  • Naiset, joiden kuukautisvuodot ovat runsaita.

  • Raskaana olevat naiset, sillä raskaus lisää raudan tarvetta.

  • Henkilöt, jotka ovat luovuttaneet toistuvasti verta.

  • Kasvisruokavalio ja vegaanin ruokavalio, sillä kasvisten sisältämä rauta imeytyy heikommin kuin eläinkunnan tuotteista saatava hemirauta.

  • Henkilöt, joilla on raudan imeytymiseen liittyvä häiriö, kuten keliakia tai muu tulehduksellinen suolistosairaus, kuten haavaisesta paksunsuolen tulehduksesta kärsivillä.

  • Vanhukset ja iäkkäät, sairauksien tai heikon ravitsemuksen takia.

  • Urheilijat, koska aktiivinen ja rankka urheilu lisää raudan tarvetta.

  • Maitotuotteiden kalsium heikentää raudan imeytymistä.


Raudanpuutteen oireet näkyvät aivoissa, psyykkeessä ja mielessä

Tutkitusti rauta edistää kognitiivista toimintaa ja on välttämätön hivenaine aivotoiminnassa. Rauta on välttämätön, jotta aivojen signaalivälitys hermosolusta toiseen sujuu moitteettomasti. Rautaa tarvitaan myös ennen kaikkea aivovälittäjäaineiden, kuten dopamiinin, serotoniinin, adrenaliinin ja efedriinin muodostukseen sekä aivojen aineenvaihduntaan. Raudanpuutteen ajatellaankin johtavan signaalivälityksen hidastumiseen aivoissa ja tämä näkyy:

  • Ajattelun hidastumisena, muistihäiriöinä ja aivosumuna

  • Keskittymiskyvyn ongelmina, oppimisena, sanojen löytymisen vaikeutena ja toistuvana unohteluna

Tunnistatko itsesi?

”Hermo meni pienimmästäkin vastoinkäymisestä”

”Jokin on pielessä, kun on itku niin herkässä”

”Tuntuu ettei mikään pysy päässä ja sanojakin pitää hakea pitkään”


Raudanpuutteen tyypillisimpiä psyykkisiä oireita on:

  • Levottomuus, keskittymiskyvyn puute, ärtyneisyys ja masennus

Kaikkein yleisin raudanpuutteesta johtuva oire on kuitenkin väsymys.

Tyypillisimpiä oireita on fyysinen väsymys, jaksamattomuus ja vetämättömyys. Väsyttää, mieli on matalalla, painokin on noussut ja turvottaa. Tietyt raudanpuutteen oireet voivat muistuttaa masennuksen oireita, ja tilaan liittyy usein alavireisyyttä, väsymystä ja alakuloisuutta. Rauta auttaa tutkitusti vähentämään väsymystä ja uupumusta.


Tunnistatko itsesi?

”Tunne, kun olen väsynyt olemaan väsynyt”

”Menin mielelläni töihin, enkä kokenut olevani masentunut tai uupunut, mutta jotain oli vialla, kun mieli on maassa ja mikään ei tunnu miltään”


Raudan puute näkyy hiusten ja iho hyvinvoinnissa

Rauta on välttämätön terveelle iholle muun muassa kollageenisynteesin osallisena, limakalvoille, hiuksille ja kynsille näiden hyvinvointiin.

Tyypillisiä raudanpuutteen oireita onkin

  • Kuiva iho, kutina ja ihon kalpeus

  • Huulten ja suupielien ahavoituminen ja haavautuminen

  • Hauraat, liuskoittuvat ja huonokuntoiset kynnet

  • Katkeilevat ja ohenevat hiukset sekä hiusten lähtö

Rauta on elimistölle välttämätön hivenaine, jota solut ja kudokset tarvitsevat toimiakseen. Rauta edistää energia-aineenvaihduntaa, punaisten verisolujen ja hemoglobiinin muodostumista ja hapen kuljetusta kehossa.


Raudanpuute, sydän ja keuhkot sekä lihaksisto

Urheilijoilla rautatasapainoa seurataankin tarkasti, koska sen on havaittu merkittävästi vaikuttavan suorituskykyyn ja jaksamiseen. Urheilijoilla on myös käytännössä usein hyvät hemoglobiinitasot hapenottokyvyn parantuessa, toisaalta kiihtynyt punasolutuotanto myös kuluttaa rautavarastoja. Samoin lihasten myoglobiini tarvitsee rautaa.

Raudanpuute heikentää suorituskykyä monenkin mekanismin kautta.

Raudanpuutteen oireet tulee lihaksistossa näkyviin muun muassa:

  • Heikentyneenä fyysisenä suorituskykynä

  • Kestävyyskunto heikkenee

  • Palautuminen hidastuu

  • Lihaksissa kivun ja hapotuksen tunnetta

Tunnistatko itsesi?


”Jo pelkästään pieni kävely tuntui ylivoimaiselta rasitukselta jaloissa”

”Palan tunne kurkussa, kun mietinkin kotitöiden tekemistä”

- Raudanpuute lihaksistossa voi tulla näkyviin, ettei jaksa arjen normaaleja askareita.


Tyypillisiä raudanpuutteen oireita on myös levottomat jalat, sydänlihaksen toimintaan sekä yhdistetty huonompaan hoitotasapainoon monissa keuhkosairauksissa, kuten astmassa ja keuhkoahtaumataudissa. Ihmisen vastustuskyky eli immuunijärjestelmä vaatii toimiakseen kunnolla myös rautaa. Taipumus toistuville infektioille voi olla merkki raudanpuutteesta ja alentuneesta vastustuskyvystä.




Rauta buustaa myös vastustuskykysi kukoistukseen immuunijärjestelmän toimintaa parantamalla.


Raudanpuutoksen korjaaminen

Oireinen raudanpuutos on aina hoidettavissa. Raudanpuutoksen ensisijainen hoito on aina ensisijainen suun kautta otettava rautavalmiste. Hoito on yksinkertaista ja kestää parhaimmillaan vain joitakin kuukausia. Tällä hetkellä suositukset ohjaavat päivittäiseen raudan käyttöön. Suositeltava päiväannos on 100 mg ja rauta imeytyy parhaiten suolistosta. Raudan imeytymistä tehostaa erityisesti C-vitamiini.



  • Hydrolysoidun kollageenin lisäksi No75 Kollageeni Gold sisältää rautaa, joka on tärkeä mineraali monille kehon toiminnoille auttaen hapen kuljetuksessa elimistössä. Raudan riittämätön saanti on myös yhdistetty hiustenlähtöön, kynsien haurastumiseen ja ihoon. C-vitamiini edistää kollageenin muodostumista. C-vitamiini (100 mg) edistää myös raudan imeytymistä elimistöön. No75 -Kollageeni Gold valmiste sisältää bioaktiivista hydrolysoitua kollageenia, rautaa, sinkkiä, L-kysteiiniä, biotiinia, pantoteenihappoa, C-vitamiinia ja peltokorteuutetta. Erittäin korkea imeytyminen elimistöön 98,4%. Valmistettu Suomessa.

”Muista olla armollinen itsellesi, jos väsymys on voimakasta, niin silloin on levättävä.”

- Syy voi olla sellainen, mitä ei ole vielä havaittu tai löydetty.


288 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commentaires


bottom of page